SAVU Design & Jewellery

Ostoskori
 

×

Pohjannaula

Tähti kirkas korkealla
Pohjannaula taivahalla
On se suunta eksyneelle
Keskipiste maailmalle
Kuten sinä kultaseni
Tärkein olet taivaan alla

Pohjannaula on saanut inspiraationsa Pohjantähdestä ja talvisesta tähtiyöstä. Pohjannaula on korusarja, jossa yhdistyvät kiillotetut viistopinnat ja jäistä hangen pintaa muistuttavat raa'at valupinnat. Riipukseen ja korvakoruihin voi yhdistää kiviä haluamansa määrän tuikkimaan tähtinä Pohjannaulan ympärillä. Pohjannaulaa saa hopeisena ja patinoituna.

Korumallin on suunnitellut Savun perustaja Tommi Salonen

”Eräänä talvi-iltana 2014, olin pyöräilemässä töistä kotiin, kunnes pysähdyin lumisen pellon reunaan. Oli pimeää ja jäinen hanki kimmelsi upeasti. Katselin taivaalle ja mietin, kuinka kaikki nuo lukemattomat tähdet näennäisesti kiertävät Pohjantähteä – tai toiselta nimeltään Pohjannaulaa. Ajatuksen pohjalta suunnittelin korut, jotka ovat tyylikkään moderneja ja joita on mukava antaa lahjaksi tärkeälle ihmiselle.”