Vaka vanha kelopuuni
Pohjolan jylhä toteemi
Seiso sinä suojanani
Ole aina turvanani
Kuori ajan koskemana
Sydän ajan kultaamana
Savu Designin tarina alkaa Kelo sormuksesta, se oli Savun ensimmäinen sormusmalli ja Kelon myötä syntyi myös yritys nimeltä SAVU. Sormuksen koko tuoteidea perustuu ajan kulumiselle ja sen tuomalle elävyydelle kelopuun pinnassa, sormuksen halutaan kuluvan ja ”kelottuvan”. Emme me ihmiset, eikä myöskään luonnon elementeille altistuva kelopuu, pysy koskaan samanlaisina. Eletty elämä kuluttaa meitä samoin kuin mukanamme kantamiamme esineitä. Pinnoitteiden kuluminen on osa SAVU Jewellery korujen designia ja niiden on tarkoitus kulua. Kun tumma pinnoite kuluu ajan myötä käytössä, pohjametalli tulee esiin ja koru alkaa muistuttaa enemmän ja enemmän kelopuun pintaa. Parhaiten kelopuun värisävyä muistuttaa jo sellaisenaan mattapintainen valkokulta. Jokaisen Kelo korun pinta on käsin viimeistelty.
Sormusmallin on suunnitellut Savun perustaja Tommi Salonen
”Korusarjan idea syntyi syksyllä 2013, kun olin kävelyllä appivanhempieni kodin läheisessä metsässä. Metsää katsellessani mieleeni tuli ajatus, että kelottuneet puunrungot ovat kuin Pohjolan toteemipaaluja, jotka ajan saatossa muuttuvat vain kauniimmiksi. Kelopuu edustaa minulle turvaa ja pysyvyyttä. Aluksi tein vain riipuksia, mutta kihla- ja vihkisormuksena teema toimii todella hienosti.”